Pakko myöntää, että oon ollut luvattoman huono päivittämään tätä blogia. Ideoita kyllä riittää, ja oon aloittanutkin muutamia kertoja jo aikaisemminkin kirjoittamaan tekstejä, mutta jotenkin aina tulee aika ja jaksaminen vastaan. Tuntuu, että koko ajan tapahtuu jotain, ja toisaalta tuntuu, että myös jollain tapaa väsyttää jotenkin paljon enemmän kuin normaalisti. Ehkä selitys onkin siinä, että koska koko ajan tapahtuu kaikkea, on myös luonnollisesti väsyneempi. Toisaalta myös ympäristön muutos ja tämä uusi elämänvaihe itsessään taitaa myös väsyttää omalla tavallaan. Vierailla kielillä puhuminen, uusien ihmisten kanssa puhuminen, jatkuva itsensä paikantaminen kartalta ja tien löytäminen milloin minnekin vie salakavalasti mehut. Oon tosin aina ollut niitä ihmisiä, jotka kaipaa toisaalta sosiaalista kontaktia, mutta toisaalta myös vaatii sitä aikaa ihan vain itsekseenkin. Ciudad de las artes y las ciencias Mutta jos verrataan mun arkeen Turussa, jossa oon tähän asti tottunut...